Oulun Tilauslento Oy (ICAO: FNL) lentotoiminta on päättynyt vuonna 2018

Oulun Tilauslento Oy perustettiin vuonna 1992 ja se yhtiö lennätti muun muassa postikuljetuksia Oulun ja Rovaniemen välillä sekä suoritti ambulanssilentoja Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Postin kuljetuksen päätyttyä myös ns. vauvalennot eli kuljetukset Oulun yliopistollisen sairaalan lastenklinikalle loppuivat. Postia ehdittiin lennättää 24 ja ambulanssilentoja 20 vuoden ajan.

Lentokalustona oli alkuun kaksimoottorinen Piper PA-31-350 Chieftain potkurikone, sitten Reims-Cessna F406 Caravan II, ranskalaisen Reims Aviationin yhteistyössä Cessnan kanssa valmistama potkuriturbiinikone.

Jälkimmäisten kapasiteetti liikelennoilla on 9 matkustajaa. Lento Oulusta Helsinkiin kestää noin 1 tunti 25 minuuttia.


Finnairin Maakuntalennot uhattuna

Finnair ilmoitti keväällä 2020 harkitsevansa maakuntalentojen lopettamista Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kokkolan ja Kemin kentille.

Lennot keskeytettiin väliaikaisesti kesän ajaksi koronapandemian vuoksi: matkustajia ei riittänyt kun suurin osa yritysten liikematkoista päättyi. Matkustajien määrä esimerkiksi elokuussa putosi jopa 86 prosenttia.

Suunnitelmat lentojen pysyvästä lakkautumisesta aiheuttivat kuitenkin suurta huolta maakuntien edustajissa, ja myös hallitus otti sen tarkasteluun. Tällä hetkellä talvikauden 2020-21 kohtalo on vielä auki. Päätöstä pidetään kiireellisenä matkailun kannalta.

Asiaa selvittämään asetettiin työryhmä jonka puheenjohtajana toimi Pilvi Torsti, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan valtiosihteeri. Ministeri Harakan näkemyksen mukaan paras ratkaisu olisi markkinaehtoinen liikenne, jossa useampi lentoyhtiö kilpailee kustannustehokkaasti.

Työryhmä luovutti loppuraporttinsa 30.9., ja siinä esitettiin että valtio ostaisi lentoliikennettä vuoden 2021 loppuun saakka. Kilpailutuksesta vastaisi Traficom.

Tämä olisi tilapäisratkaisu. Pidemmällä aikavälillä muut ratkaisut tulevat harkintaan. Osana Suomen siirtymää kohti hiilineutraalia taloutta, painotukset investoinneissa ovat nyt nopeassa raideliikenteessä.

Selvää on kuitenkin että nämä uudet yhteydet valmistuvat vasta tulevina vuosikymmeninä, eivätkä tule kattamaan koko maata. Lentoliikenteessä olisikin nyt tilaa joustaville, sopivankokoisille ratkaisuille. Tilauslennot tulevat varmasti osin paikkaamaan reittilentojen vähenemistä.

Lentoyhteydet Oulusta Luulajaan ja Tromssaan lopettu

Artctic Airlink vuonna 2017 avaamat lentoyhteydet Oulun ja Luulajan sekä Tromssan välillä lakkautettiin 2018. Reittiä liikennöinyt NextJet hakeutui konkurssiin.

Reittiä pidettiin tärkeänä Oulun alueen yritysten kansainvälisten yhteyksien ja vienninedistämisen kannalta. Lentoreitti palveli Arctic Europe-alueen verkostoitumista. Suoran yhteyden Jäämerelle oli tarkoitus houkutella myös vapaa-ajan matkustajia.

Suoria lentoja oli kolme viikossa, perjantaisin, sunnuntaisin ja keskiviikkoisin. Kalustona oli Jet CRJ 200 suihkukone johon mahtuu 50 maktkustajaa.

Norja kehittää ilmaliikennettä

Norjassa maan sisäinen lentoliikenne on suosittu matkustustapa. Norjalaiset lentävät eurooppalaisista eniten. Lentoliikenteen ympäristövaikutukset kuitenkin huolettavat maassa joka panostanut vahvasti sähköiseen liikenteeseen.

Nettipelien suhteen Norja on yhtä konservatiivinen kuin Suomikin. Veikkauksen monopolia ollaan vahvistamassa samaan tapaan kuin Norsk Tippingin suhteen on tehty. Lentämistä ei silti olla rajoittamassa, vaan viemässä innovaatioiden avulla kohti tulevaisuutta.

Kaikki kotimaanlennot aiotaan muuttaa sähköisiksi 2040 mennessä, ja jo siirtymäkaudella panostetaan biopolttoaineisiin. Ensimmäiset matkustajia kuljettavat koneet saadaan ehkä ilmaan jo 2025. Muutosta vie eteenpäin Norjan hallituksen, lentokenttäoperaattori Avinorin, SAS:in ja Widerøen, Norjan ilmailuliiton ja ilmastosäätiö ZEROn yhteistyöverkosto.